JANNE YLINEN KESKUSKAUPPAKAMARIN HALLITUKSEEN

Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen on valittu Keskuskauppakamarin hallituksen jäseneksi. Ylinen toimii myös Pohjanmaan kauppakamarin varapuheenjohtajana.
– Olen todella kiitollinen tästä luottamuksesta. Toivon, että voin tuoda Keskuskauppakamarin hallituksessa esille Pohjanmaan elinkeinoelämälle tärkeitä asioita. Vaasan, Pietarsaaren ja Kokkolan alueiden vetovoima perustuu yritteliäisyyteen, vahvaan vientiosaamisen sekä kaupankäyntiin monella rintamalla, Ylinen sanoo.
Hänen mukaansa Pohjanmaan tapauksessa korostuvat erityisesti hyvät liikenneyhteydet, oikeudenmukainen ja kasvuun tähtäävän valtion tukijärjestelmän ohjaus alueelle sekä yleensäkin Pohjanmaan vetovoimatekijöiden vahvistaminen ja imagon luonti niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Jussi Pesonen hallituksen uusi puheenjohtaja

Keskuskauppakamarin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Metsä Groupin pääjohtajan Kari Jordanin jälkeen Keskuskauppakamarin valtuuskunnan syyskokous valitsi UPM-Kymmene Oyj:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen. Varapuheenjohtajina toimivat Nordea Pankki Suomi Oyj:n varatoimitusjohtaja Topi Manner sekä Oilon Oy:n hallituksen puheenjohtaja Päivi Leiwo.
Hallituksen muut jäsenet ovat toimitusjohtaja Antero Asikainen Franke Finland Oy, pääjohtaja Taavi Heikkilä SOK, pääjohtaja Mikko Helander Kesko Oyj, hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen Paroc Group Oy, toimitusjohtaja Kimmo Naski HaminaKotka Satama Oy, toimitusjohtaja Petri Niemisvirta Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, toimitusjohtaja Arto Tiitinen Isku-Yhtymä Oy, Paula Aikio-Tallgren Virvatuli-Valaisimet Oy, toimitusjohtaja Kati Levoranta Rovio Entertainment Oy, kauppaneuvos, toimitusjohtaja Hannu Lundén Oy Lundén Ab sekä Juha Sarsama Panostaja Oyj.
Keskuskauppakamari ajaa yleisiä parannuksia yritysten toimintaedellytyksiin ja vastaa elinkeinoelämän itsesääntelystä. Keskuskauppakamari myös koordinoi kauppakamarien toimintaa Suomessa.

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä