Back to Top

50-vuotiaan HalpaHallin historia yksiin kansiin

HalpaHallin 50-vuotishistorian on kirjoittanut Hippo Taatila ja sen on kustantanut kustannusosakeyhtiö Otava. Kuva: Esa Melametsä

Kokkolan Halpa-Halli Oy on julkaissut yhtiön juhlavuoden kunniaksi HalpaHallin 50-vuotisesta taipaleesta kertovan historian. Talo, jonka Esko rakensi - Kokkolan HalpaHallin värikkäät vuodet 1969-2019 -kirjan on kirjoittanut Hippo Taatila, ja sen on kustantanut kustannusosakeyhtiö Otava.

 

- Kun yritys täyttää puoli vuosisataa, on korkea aika viedä yrityksen historia kirjoihin ja kansiin. Perheyrityksen erittäin värikkäät ja mielenkiintoiset vaiheet voitiin vielä kertoa aikalaisten suulla yhtiön perustamisesta lähtien. Ilokseni voin todeta, että kirjasta tuli täsmälleen odotusteni mukainen, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.

 

Alahärmässä syntyneen Esko Ylisen aloittaessa kauppiasuransa kulkukauppiaana 1966, hänellä oli vain Mosse Skandinavia ja myytävänä kaksi vanerilaukullista vaatteita. 50 vuotta myöhemmin kauppaneuvos Ylisen pioneerityön ansiosta Suomeen on kasvanut omaleimainen HalpaHalli-myymäläketju, johon kuuluu 35 kivijalkamyymälää, verkkokauppa ja logistiikkakeskus. Yhtiö työllistää yli 1 400 työntekijää.

 

Kerrontaa väriä ja yksityiskohtia säästelemättä

 

Talo, jonka Esko rakensi kertoo väriä ja yksityiskohtia säästelemättä, kuinka Kokkolaan avatusta maakuntapitäjän kivijalkapuodista kasvoi kauppaimperiumi perustajansa sitkeyden ja järkähtämättömän uskon saattelemana. Teos on myös kiehtova aikamatka Keski-Pohjanmaan sekä suomalaisen vähittäis- ja tukkukaupan historiaan.

 

- Pohjimmaiselta olemukseltaan teokseni on historiankirja: se on konsensuksellinen näkemys HalpaHallin kasvusta ja kehityksestä 1960-luvun pikkupuotiajoilta nykypäivään. Olen kuitenkin rakentanut tarinan tarkoituksella kaunokirjallisten elementtien varaan ja pyrkinyt esittämään haasteet, näkemyserot, ristiriidat, kasvuprosessit ja ihmisten väliset suhteet sellaisina kuin ne oikeasti olivat, Hippo Taatila kertoo.

 

Suomalaisen vähittäiskaupan haasteet ja vaiheet kuultavat hänen mukaansa kirkkaina läpi kirjan sivuilta ja vuosien aikana maakunnan, maan, Euroopan ja lopulta koko maailman megatrendit palautuvat ihmisiin, jotka HalpaHallin arkea pyörittävät.

 

Teoksen kirjoittanut Hippo Taatila on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja uskontotieteiden tohtoriopiskelija. Häneltä on julkaistu aiemmin muun muassa useita tietokirjoja sekä esikoisromaani, ja tuoreimpana bändikirja Teflon Brothersista. Teoksen graafisesta ulkoasusta vastaa kokkolalainen palkittu graafikko ja kuvittaja Elina Warsta.

 

 

Lisätiedot:

 

Janne Ylinen                                                                                  

toimitusjohtaja                                                                           

Kokkolan HalpaHalli Oy                                                         

puh. 020 718 2229                                                                    

janne.ylinen@halpahalli.fi

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä