13.7.2021
Kokkolan Työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja Johanna Laakso vastaanotti lahjoituksen Kokkolan HalpaHallin myymäläpäällikön sijaiselta Jukka Kulmalalta. Kuva: Kokkolan HalpaHalli
Kokkolan Työttömät-yhdistyksen uusittujen toimitilojen avajaisissa vieraille jaettiin lahjakasseja, jotka sisälsivät monenlaisia tarpeellisia hygieniatarvikkeita. Lahjakassien sisällön yhdistys hankki HalpaHallin tekemällä 1 000 euron lahjoituksella.
- Ajattelin, että työttömillekin on paikallaan jakaa joskus lahjakasseja samalla tavalla, kuin monissa muissakin juhlissa on tapana. Tällainen yllätys tuottaa iloa monelle työttömälle ja heidän perheilleen, sanoo Kokkolan Työttömät ry:n toiminnanjohtaja Johanna Laakso.
Yhdistyksellä on ruokajako, mutta ruuan ohella hygieniatuotteet ovat perheissä tuiki tarpeellisia.
- Suurin osa rahasta työttömillä kuluu laskuihin, minkä jälkeen ruokaan jää rahaa enää vähän. Silloin moni on tilanteessa, että ostaako uuden hammasharjan vai pärjääkö vanhalla, ja monet muutkin hygieniatuotteet ja vaikkapa pesuaineet saattavat jäädä kokonaan ostamatta. Siksi tällaiset HalpaHallin tekemät lahjoitukset ovat ihmisille tosi tärkeitä, Laakso toteaa.
Työttömiltä löytyy monenlaista osaamista
Johanna Laakson mukaan yhdistys on uudistanut tilojen lisäksi muutenkin toimintaansa. On tullut uusia työntekijöitä, ja hallituksen kokoonpano on uudistunut. Yhdistys korostaa entistä enemmän myös vastavuoroisuutta.
- Emme halua olla vain käsi ojossa, vaan mielellämme tarjoamme yrityksille apua esimerkiksi pieniin projekteihin. Työttömät ovat aktiivisia ihmisiä, joilta löytyy monenlaista osaamista.
Koronan takia tauolle jäänyt työttömien ruokailu jatkuu heinäkuussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Elokuusta lähtien ruokailu on tarkoitus järjestää joka arkipäivä. Uutta on myös ruokailun hinnoittelu.
- Aikaisemman 4 euron sijasta aterian hinta on 7 euroa. Jatkossa ruokailemaan voi tulla kuka tahansa, ja Kokkolan Työttömien jäsenet saavat ruuan puoleen hintaan, Johanna Laakso kertoo.