KOKKOLAN HALPA-HALLI OY TEHOSTAA KETJUTOIMINTAANSA, LAAJENTAA LAPUAN MYYMÄLÄÄNSÄ JA AVAA VERKKOKAUPAN

Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toiminta perustuu ketjumaiseen toimintatapaan, joka tuottaa asiakkaille laadukkaita tuotteita pysyvästi kilpailukykyiseen hintaan kaikissa Halpa-Hallin myymälöissä. Yhtiö hakee kasvua tehostamalla ketjutoimintaansa myymäläverkostossa tehtävillä muutoksilla sekä laajentamalla palvelutarjontaansa avaamalla verkkokaupan vuoden 2017 kesään mennessä.

Osana uudistuksia Kokkolan Halpa-Halli toteuttaa Lapualla merkittävän myymäläsaneerauksen ja laajennuksen. Paikkakunnalla vuodesta 1977 toimineen myymälän tilat laajenevat 3 000 neliöstä 4 500 neliöön.
– Yhtiömme hakee vahvaa kasvua uudistamalla nykyistä myymäläverkostoa sekä avaamalla myymälöitä uusilla paikkakunnilla. Tärkeässä roolissa on moderni, noin 5000 neliön suuruinen myymäläkonsepti, jota myös Lapuan myymälä tulee edustamaan. Suunnittelu on käynnistynyt, ja rakentaminen alkaa vuoden 2017 alkupuolella. Näkymät ovat hyvin positiiviset, koska Lapua on kasvava kaupunki ja olemme toimineet paikkakunnalla jo pitkään, kertoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.

Yt-neuvottelut käynnistyvät Kuopiossa ja Vöyrillä

Kuopiossa yhtiö harkitsee kauppakeskus Matkuksessa sijaitsevan myymälänsä lakkauttamista. Päätöksen taustalla on ennen kaikkea asiakaskäyttäytymisessä tapahtunut muutos, jota kauppojen aukioloaikojen vapautuminen vauhditti.
– Olemme toimineet Matkuksessa alusta saakka ja olleet kauppakeskuksen puolella sen suurin käyttäjä myymäläpinta-alaltaan. Tuona aikana kauppakeskuksen toiminta on kehittynyt ja kävijämäärä kasvanut. Asiakkaista merkittävä osa on asioinut Halpa-Hallissa, ja kauppakeskuksen perusajatus myymälöiden toisiaan tukevasta roolista on toiminut. Erityisesti Matkuksen tapauksessa kaupankäynti kuitenkin painottuu entistä enemmän viikonloppuun sunnuntain ollessa erittäin tärkeä kauppapäivä kauppakeskukselle, Ylinen sanoo.
Halpa-Hallit ovat olleet keväästä saakka avoinna myös arkipyhisin, mutta yrityksen arvoihin perustuen myymälät eivät ole auki sunnuntaisin. Tämä on luonut hänen mukaansa Matkuksessa haasteen sekä Halpa-Hallille että kauppakeskukselle.
– Ymmärrämme meidän kaltaisen ankkuriliikkeen merkityksen kauppakeskukselle sunnuntaisin. Meille puolestaan olisi tärkeää avata myymälä aikaisemmin sekä arkisin että arkipyhisin, ja olla tuolloin myös myöhempään auki, johon valitettavasti kauppakeskuksen aukioloajat eivät täysin pysty vastaamaan. Näiden seikkojen vuoksi olemme tehneet yhdessä ja hyvässä hengessä ratkaisun yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä, koska irtaantuminen kauppakeskuksesta on sopimuksellisestikin mahdollista.
Yt-neuvottelut Kuopion myymälän sulkemiseksi alkavat henkilöstön kanssa kuluvan vuoden marraskuussa. Myymälässä työskentelee 30 työntekijää. Kuopiota lähimmät Halpa-Hallit sijaitsevat Siilinjärvellä ja Iisalmessa.
– Olemme edelleen kiinnostuneita Kuopiosta, ja siksi etsimme hyvää kauppapaikkaa suur-Kuopion alueelta, Janne Ylinen sanoo.
Halpa-Halli suunnittelee myös 1975 avatun Vöyrin myymälänsä lakkauttamista.
– Myymälä on yksinkertaisesti jäänyt liian pieneksi eivätkä liiketilat mahdollista sitä, että Halpa-Halli voisi tarjota asiakkailleen sellaista palvelukonseptia ja asioimisen puitteita kuin tänä päivänä haluamme. Lisäksi paikallinen markkina-alue on niin pieni, ettei se riittäisi kantamaan noin 5000 neliön suuruista nykyaikaisen palvelukonseptin myymälää, Ylinen toteaa.
Vöyrin Halpa-Hallin henkilöstömäärä on 15 työntekijää. Yt-neuvottelut henkilöstön kanssa aloitetaan tämän vuoden marraskuussa.

Verkkokauppa tuo valikoimat kaikkien saataville

Verkkokaupan avaaminen laajentaa merkittävästi yhtiön palvelutarjontaa ja tuo Halpa-Hallin valikoimat saataville kaikkialla Suomessa. Verkkokaupan avaamiseen tähtäävä projekti on käynnistynyt, ja tavoitteena on avata verkkokauppa vuoden 2017 alkupuoliskolla.
– Tämä on meille tosi iso satsaus ja yksi osoitus siitä, miten Halpa-Halli reagoi toimintaympäristön ja asiakastarpeiden muutoksiin, Ylinen sanoo.
Tälläkin hetkellä Halpa-Halli harjoittaa verkkokauppaa HHsport-ketjussaan. Nyt verkkokaupan piiriin tulee myös suurin osa käyttötavaravalikoimasta kuten koko perheen pukeutuminen, kodintekstiilit, kemikalio- ja kosmetiikkatuotteet sekä kodin ja vapaa-ajan laajat tuotevalikoimat kotimaisesta lasista polkupyöriin. Verkkokaupan valikoima laajenee koko ajan ja valikoimiin tulevat myös sesonkituotteet..
– Investoimalla tuntuvasti myymäläverkostoon ja verkkokauppaan vahvistamme asiakkaidemme kokonaispalvelua. Nyt julkaistavien hankkeiden lisäksi meillä on vireillä muitakin nykyisten kohteiden laajennuksia sekä laajentumisia uusille paikkakunnille. Niistä tiedotamme sitä mukaan, kun hankkeiden toteutukseen liittyvät sopimusasiat valmistuvat, Ylinen kertoo.

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä