Aurinkosähköllä pienempi hiilijalanjälki

Aurinkosähköllä pienempi hiilijalanjälki

Kuvassa aurinkopaneeleja HalpaHallin logistiikkakeskuksen katolla Kokkolassa. Kuva: Ville Hyytinen

 

HalpaHalli on ilmastovastuullinen toimija, joka puhtaan aurinkosähkön käyttäjänä pienentää hiilijalanjälkeä. Ketjun omat aurinkovoimalat ovat tuottaneet aurinkoenergiaa jo vuodesta 2016 lähtien.

Tuona aikana HalpaHalli on hyödyntänyt aurinkosähköä yhteensä 6 346 megawattituntia, josta viime vuonna 2 333 megawattituntia. Aurinkosähkön ansiosta hiilidioksidipäästöjä on vältetty yhteensä 909 tonnin edestä.

- HalpaHallilla on tällä hetkellä yhteensä 16 aurinkoenergiakohdetta, ja seuraavan odotamme valmistuvan vielä tämän vuoden aikana Kankaanpäähän. Uusia myymälöitä suunniteltaessa lähtökohtana on aina myös aurinkovoimalan rakentaminen. Sen lisäksi selvitämme, salliiko esimerkiksi kiinteistön rakennekestävyys aurinkovoimalan rakentamisen vanhempiin myymälöihin, HalpaHallin kiinteistöpäällikkö Joonas Kontio kertoo.

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä