Mangorahkakakku

(Halkaisija 16-18cm)

Ohje

  1. Murskaa keksit pieneksi muruksi esim. monitoimikoneessa ja sekoita voisulan ja kaakaojauheen kanssa.
  2. Painele pohjamassa irtopohjavuoan pohjalle ja laita hetkeksi jääkaappiin.
  3. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahkan, tuorejuuston ja mangososeen kanssa.
  5. Purista liivatelehdistä ylimääräiset nesteet ja lisää ne kuuman veden joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Sekoita kunnes seos on sileää. Lisää liivateveteen ensin n. ruokalusikallinen täyteseosta (juoksettumisen estämiseksi), ja kaada se sitten lopun täytteen sekaan ja sekoita tasaiseksi.
  6. Lusikoi täyte pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hetkeksi.
  7. Laita vielä yksi liivatelehti kylmään veteen ja kun se on pehmentynyt, purista nesteet pois ja vatkaa se noin ruokalusikalliseen kuumaan vettä. Sekoita liivatevesi 1/2 dl mangososeen kanssa. Nosta kakku jääkaapista ja nostele siihen lusikalla mangososetta esimerkiksi viiteen–kuuteen kohtaan. Pyörittele tikulla kierteitä kakun pintaan. Laita lopuksi kakku jääkaappiin noin neljäksi tunniksi tai kunnes se on kunnolla jähmettynyt.

Koristele kakku halutessasi juuri ennen tarjoilua esimerkiksi tuoreesta mangosta leikatuilla kiehkuroilla.

 

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä
-Henkilöä+

Ainekset

Pohja:
n. 150 g (gluteenittomia) digestivekeksejä
n. 50 g sulaa Juustoportti kirnuvoita
1-2 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
2 prk (300g) Juustoportti Hyvin mangorahkaa
2 dl Juustoportti kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
2-3 rkl vettä
2 dl mangososetta

Kokeile myös

 

Valio Mökkikakku

Lue
 

Atria Kassleria ja grillattua kurkkua

Lue
 

Arla grillattu perunasalaatti

Lue
HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä