Valio makea ja suolainen jouluhalko

Jouluhalko

Jouluhalko eli Bûche de Noël on perinteinen ranskalainen joululeivonnainen. Halko on saanut nimensä puunrunkoa muistuttavasta ulkonäöstään. Halon olemme täyttäneet jouluisin mauin. Katso ohjeesta myös valmistusvideo!


Ohje: 

  • Vaahdota munat ja sokeri kovaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää joukkoon varovasti sekoittaen.
  • Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 7 min.
  • Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Levitä jäähtyneelle pohjalle vadelmahillo.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon rahka ja vaniljasokeri.
  • Levitä seos pohjalle. Jätä 5 cm etureunasta tyhjäksi. Kääri rullaksi. Jätä saumapuoli alle. Leikkaa molemmista päistä n. 10 cm:n pala pois. Nosta pitkä osa tarjoiluastiaan ja muotoile paloista "oksantynkiä" ja asettele ne rullan päälle tai sivulle.
  • Valmista kuorrutus: Sulata suklaa. Sekoita rahkan joukkoon. Lisää viimeiseksi joukkoon vaahdotettu kerma. Levitä kuorrutus kääretortun pinnalle. Vedä haarukalla puunkuorta muistuttavat kuviot kuorrutukseen. Sihtaa päälle kaakaojauhetta siivilän läpi.

Suolainen jouluhalko

Jouluisen kalapöydän voi tarjoilla myös jouluhalon muodossa. Maukas kylmäsavulohitäyte ja suolainen mäti tekevät tästä leivonnaisesta joulupöydän uuden vakiovieraan. Suolaisen jouluhalon valmistuksessa ei ole käytetty jauhoja lainkaan, joten se sopii myös gluteenitonta tai vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville.


Ohje: 

  • Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset.
  • Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita keltuaiset, tuorejuusto, leivinjauhe ja suola. Yhdistä valkuaisvaahto ja keltuais-tuorejuustoseos.
  • Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
  • Paista 150 asteessa 20 - 25 min. Anna jäähtyä.
  • Vaahdota tuorejuusto ja smetana. Levitä seos torttulevylle. Hienonna lohi ja tilli. Levitä tasaisesti pinnalle.
  • Kääri rullalle leivinpaperin avulla lyhyeltä sivulta aloittaen. Leikkaa päätypalat vinottain ja aseta oksan tyngiksi. Anna tekeytyä kylmässä.
  • Vaahdota tuorejuusto ja kerma yhdessä kuohkeaksi. Kuorruta. Viimeistele mädillä, retiisiviipaleilla ja tililllä.


HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä

Ainekset

JOULUHALKO
4 Kananmunaa
1,5dl Sokeria
3/4dl

Vehnäjauhoja

3/4dl

Perunajauhoja

3rkl Kaakaojauhetta
1tl

Leivinjauhetta

   
1dl Vadelmahilloa
200g Valio maustettua rahkaa luumu-kaneli
2dl Valio Eila® vispikermaa
1tl Vaniljasokeria
   
100g Tummaa suklaata
200g Valio maustettua rahkaa luumu-kaneli
1dl Valio Eila® vispikermaa
 
SUOLAINEN JOULUHALKO
5 Kananmunaa
100g Valio Viola® kylmäsavulohi tuorejuustoa
1/2tl Leivinjauhetta
ripaus Suolaa
   
300g Valio Viola® kylmäsavulohi tuorejuustoa
120g Valio smetanaa
1dl Hienonnettua tilliä
   
200g Valio Viola® maustamatonta tuorejuustoa
1dl Valio kuohukerma laktoositon
50g Mätiä
3 Retiisiä
  Tilliä

 

Kokeile myös

 

Valio Mökkikakku

Lue
 

Atria Kassleria ja grillattua kurkkua

Lue
 

Arla grillattu perunasalaatti

Lue
HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä