Valio maritozzi eli italialaiset kermapullat

Valio maritozzi eli italialaiset kermapullat

Maritozzo on roomalainen kuohkea kermapulla, jonka taikinassa maistuu sitruunankuori ja välissä yksinkertaisimmillaan kuohkea vaniljavaahto. Maritozzon täytteeseen voi kuitenkin valita lisämakua oman maun mukaan esim. laskiaispullan tapaan mantelimassalla tai hillolla.


Ohje

  • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon suola, sokeri, murennettu hiiva ja sitruunan kuoriraaste. Sekoita. Sekoita joukkoon munat ja jauhot vähitellen. Vaivaa taikinaksi. Lisää lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan levätä 30 min.
  • Leivo taikinasta 12 pyöreää pullaa, käytä apuna tarvittaessa hiukan jauhoja. Nosta pullat leivinpaperille uunipellille ja anna kohota 15 min.
  • Voitele pullat kananmunalla.
  • Paista 225 asteisen uunin keskiosassa n. 12 min. Anna jäähtyä hyvin.
  • Vaahdota kerma ja vaniljakreemi yhdessä kuohkeaksi. Siirrä pursotuspussiin ja leikkaa kärkeen n. 1 cm:n levyinen aukko.
  • Halkaise voipullat päältä keskeltä siten, että pulla jää pohjasta n. ½ cm:n matkalta kiinni. Halutessasi laita viillon pohjalle hillo, mantelimassa tai pistaasitahna. Pursota vaniljavaahtoa pullan yläreunaan saakka. Tasoita vaniljavaahto lastalla.
  • Siivilöi pinnalle tomusokeria ja koristele esim. kukilla, vadelmilla tai sitruunan kuoriraasteella.
HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä

Ainekset

12 pullaa
VOIPULLATAIKINA
3dl Valio Eila® maitojuomaa
1tl suolaa
3rkl sokeria
25g hiivaa
1 sitruunan kuori raastettuna
2 kananmunaa
n. 550g (8,5dl) vehnäjauhoja
75g Valio Eila® voita
PINNALLE
kananmunaa
VANILJAVAAHTO (riittää 9:aan pullaan)
1prk (3,3dl) Valio kuohukermaa
1prk (200g) Valio vaniljakreemiä
HALUTESSASI LISÄKSI
mansikkahilloa
mantelimassaa
pistaasipastaa
KORISTELUUN ESIM.
tomusokeria
syötäviä kukkia
kotimaisia vadelmia
sitruunan kuoriraastetta

 

 

 

Kokeile myös

 

Valio Mökkikakku

Lue
 

Atria Kassleria ja grillattua kurkkua

Lue
 

Arla grillattu perunasalaatti

Lue
HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä