Valio voileipäkakku & mansikkakermakakku

VOILEIPÄKAKKU

Voileipäkakku kuuluu suomalaisten juhlaviin kahvipöytiin. Tämän herkullisen voileipäkakun sisään kätkeytyy lihatäyte, mutta palvikinkun tilalle voit hyvin laittaa esimerkiksi kylmäsavustettua lohta tai katkarapuja. Voileipäkakun koristelun tulisi kertoa kakun täytteestä.

Ohje: 

  • Aloita voileipäkakun valmistaminen täytteestä. Hienonna palvikinkku ja maustekurkku. Lisää puolet tuorejuustosta. Sekoita.
  • Leikkaa paprika hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita paprika ja hienonnettu persilja loppuun tuorejuustoon.
  • Leikkaa ohuelti leipäpalojen reunat pois. Leikkaa kaksi viipaletta kahtia, jotta voit latoa leivät tiiliskiviladontana. Levitä kolme leipäviipaletta vierekkäin leikkuulaudalle tuorekelmun päälle. Kostuta leipäviipaleet pullasudilla.
  • Levitä 1/2 lihatäytteestä levylle. Kostuta leipäkerros aina ennen täytteen levittämistä. Levitä seuraavaan väliin paprikatäytettä ja kolmanteen väliin loppu lihatäyte.
  • Kiedo voileipäkakku tuorekelmun sisään tiukaksi paketiksi. Anna vetäytyä yön yli jääkaapissa. Laita halutessasi voileipäkakun päälle leikkuulauta painoksi, jotta pinnasta tulee tasainen.
  • Tasoita reunat tarvittaessa. Levitä tuorejuusto voileipäkakun pintaan ja reunoille.
  • Koristele voileipäkakku täytteen aineksilla, käytä mielikuvitusta vapaasti. Tarjoa kahvipyödän pikkusuolaisena tai osana noutopöytää!

MANSIKKAKERMAKAKKU

Toinen suomalaisen kahvipöydän tähti on täytekakku. Täytekakun teon ei tarvitse olla haastavaa. Voit leipoa kakkupohjan itse tai käyttää valmista pohjaa. Vaaleanpunainen kermakakku maistuu mansikalta, banaanilta ja kinuskilta.

Ohje: 

  • Kakku paranee tekeytyessään, joten se kannattaakin täyttää mielellään useita tunteja aiemmin tai edellisenä päivänä. Jos tarjoat kakun pian valmistamisen jälkeen, kostuta sitä reilummin.
  • Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta leivinpaperin päälle asetettu pohjalevy. Huomioi, että yleensä etenkin reunat kaipaavat kostutusta.
  • Viipaloi täytteeseen tulevat mansikat ja yhdistä ne hillon kanssa. Vaahdota mansikkakerma.
  • Levitä mansikkaseoksesta puolet kakkupohjalle. Viipaloi päälle puolet banaaneista. Valuta päälle kinuskikastiketta. Jos käyttämäsi kinuskikastike on kovin valuvaa, käytä sitä maltillisesti. Lusikoi päälle kermavaahtoa.
  • Nosta päälle keskimmäinen kakkulevy. Toista kostutus ja täyttäminen.
  • Nosta kakkukansi päälle, kostuta. Kuorruta reunat mansikkakermalla ohuelti (half naked cake) ja levitä päälle reilummin kermaa.
  • Asettele päälle mansikoita ja syötäviä kukkia tai mintun lehtiä. Siirrä tarjoiluastiaan.


HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä

Ainekset Voileipäkakkuun

POHJA
12kpl

Isoa grahampaahtoleipäviipaletta

KOSTUTUKSEEN
n. 1dl Valio kevytmaitoa tai lihalientä
TÄYTE
300g Palvikinkkua tai suolalihaa
3-4kpl (150g) Maustekurkkua
2prk (á 200g) Valio Viola® kevyt ruohosipuli tuorejuustoa
1 iso Punainen paprika
½dl Persiljaa
KORISTELUUN
1-2prk (á 200g) Valio Viola® kevyt ruohosipuli tuorejuustoa
100g Ohuen ohuita kylmäsavukinkkuviipaleita
10kpl Kirsikkatomaatteja
10kpl Oliiveja
50g Minisalaattisekoitusta
  Persiljaa

Ainekset Mansikkakermakakkuun

POHJA
4 munan sokerikakkupohja
KOSTUTUKSEEN
1-1½dl Valio maitoa
TÄYTE
1L (n. 500g) Mansikoita
1½dl Hilloa
3prk (à 2,5dl) Valio mansikkakermaa
3-4 (n. 600g) Kypsää banaania
n. 1dl Valmista kinuskikastiketta
KORISTELUUN
Mansikoita oman maun mukaan (syötäviä kukkia tai tuoretta minttua)

 

Kokeile myös

 

Valio Mökkikakku

Lue
 

Atria Kassleria ja grillattua kurkkua

Lue
 

Arla grillattu perunasalaatti

Lue
HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä