Ekologisuus korostuu myös kertakäyttöastioissa

Ekologisuus korostuu myös kertakäyttöastioissa

MiniMaidin myyntipäällikkö Kenneth Berg esittelee kartongista valmistettuja ja kierrätettäviä Hyvän Arjen kertakäyttölautasia. Kuva: MiniMaid/Niklas Byskata

 

MiniMaidin HalpaHallille valmistamaan Hyvän Arjen tuotekokonaisuuteen kuuluu yhdeksän erilaista tuotetta kertakäyttölautasista pikareihin ja grillitaskuihin. Esimerkiksi jämäkät barbecue- ja grillilautaset ovat ottaneet paikkansa suomalaisten grillikesässä, ja Hyvän Arjen tuotteilla kattaa kätevästi myös lastenkutsujen herkkupöydän.

Tänä päivänä ruokailuun tarkoitetuissa kertakäyttötuotteissa korostuu ekologisuus. MiniMaidin valmistamat tuotteet tehdään kokonaan kartongista, ja ne ovat biohajoavia sekä kierrätettäviä.

- Kuluttajalla on luonnollisesti vastuu siitä, mitä tuotteelle tapahtuu käytön jälkeen. Koska kartonkia voi tarvittaessa käsitellä myös polttojätteenä, nämä tuotteet eivät jää niin sanotusti väärään osoitteeseen rasittamaan luontoa, MiniMaidin myyntipäällikkö Kenneth Berg sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi ruskeat, valkaisemattomasta kartongista valmistetut kertakäyttölautaset ovat kasvattaneet suosiotaan voimakkaasti. Vuoden 2021 syksyyn mennessä kaikki MiniMaidin kertakäyttötuotteet ovat täysin muovittomia. Lisäksi suurimmalla osalla tuotteista on Avainlippu ja Joutsenlippu.

- Kartonkiraaka-aine tulee kokonaisuudessaan läheltä Suomesta ja Ruotsista. Raaka-ainehävikkiä meille ei synny lainkaan, koska kaikki hukka menee uudelleen kartonkiteollisuuden raaka-aineeksi. Tuotekehityksessä keskitymme muun muassa siihen, että pystymme valmistamaan vähintään yhtä laadukkaita tuotteita kuin ennenkin, mutta vähemmällä raaka-aineella, Berg kuvaa materiaalitehokkuutta.

 

Perheyrityksiä yhdistää samanlainen arvopohja

MiniMaid on Karl-Gustav Grahnin vuonna 1986 perustama perheyhtiö, jonka toimitusjohtajana toimii perheen toista sukupolvea edustava Mikael Grahn. Yhtiö työllistää 50 ja sesonkeina noin 70 työntekijää. Vuonna 2020 liikevaihtoa kertyi 16 miljoonaa euroa.

- Tuotannosta reilut 90 prosenttia menee vientiin yli 20 maahan. Suurimpia markkina-alueita ovat Pohjoismaat sekä Englanti ja Saksa. Tuotannon kärki on Private Label-tuotteissa, ja pystymme mukauttamaan tuotantoa joustavasti ja tehokkaasti sekä pienten että suurten yritysten tarpeisiin. 1,2 miljardin kappaleen vuosikapasiteetilla olemme yksi Euroopan suurimmista alan toimijoista, ja meidän päiväkapasiteettikin on enimmillään 5 miljoonaa lautasta, Kenneth Berg kertoo.

HalpaHallin ja MiniMaidin tiivis yhteistyö alkoi 2014.

- Meitä yhdistää perheomistajuus ja aito tekemisen meininki. Se näkyy avoimena, rehellisenä ja suoraviivaisena kanssakäymisenä. Varmasti yhteydenpito on mutkatonta senkin takia, että olemme käytännössä ihan naapureita vain lyhyen automatkan päässä.

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä