Kesätöihin HalpaHalliin

Tervetuloa HalpaHallin kesätyöntekijäksi!

Kesätyö meillä on loistava tilaisuus kerryttää arvokasta työkokemusta, oppia uutta ja tutustua iloiseen työyhteisöön. Ei aiempaa kokemusta? Ei huolta! Jokainen kesätyöntekijämme saa kattavan perehdytyksen ja jatkuvaa tukea työtehtävissään. 

Myymälöissä on tarjolla vaihtelevia ja monipuolisia työtehtäviä kassatyöstä osastomyyjän tehtäviin. Osassa myymälöitä on myös 
lounasravintolan kokin tai salityöntekijän tehtäviä.

Kesätyöhaku alkaa 2.1. Tälle sivulle päivitetään tuolloin lista myymälöistä, joissa kesätyöhaku on käynnissä.

Haku on avoinna 28.2.2026 saakka. Kannattaa kuitenkin hakea ajoissa, sillä hakemuksia käsitellään ja työsopimuksia voidaan tehdä jo haun aikana. 

Tule osaksi hyvän arjen tekijöitä – odotamme innolla hakemustasi!

Haluamme tarjota vain hyviä kesätyökokemuksia. Siksi olemme sitoutuneet noudattamaan seuraavia periaatteita.

Saat hyvän hakijakokemuksen. Pidämme sinut ajan tasalla kaikissa työnhaun eri vaiheissa.

Teemme kanssasi kirjallisen työsopimuksen. Sitoudumme työsuhteeseen ja pidämme, minkä lupaamme.

Käymme työsopimuksen läpi kanssasi. Tutustumme tarkasti työsopimuksen sisältöön ja merkitykseen. 

Maksamme työehtosopimuksen mukaisen palkan. Noudatamme työehtosopimusta myös kaikilta muilta osin. 

Perehdytämme ja ohjaamme työhön. Saat tukea ja opastusta työtehtäviimme ja -tapoihimme - et ole koskaan yksin. 

Olet tärkeä osa työyhteisöämme. Olet yksi meistä, ihan omana itsenäsi.

Opit meillä työelämän pelisääntöjä. Opit taitoja tulevaisuutta varten, oikeuksiasi ja velvollisuuksiasi.

Opit erilaisia työtehtäviä. Parhaita puoliamme ovat laaja valikoima ja monipuoliset tehtävät. 

Saat eväitä oman urasi suunnitteluun. 

Kartutat osaamista ja näkemystä alastamme urasuunnitelmia varten. 

Saat työtodistuksen ja hyvät muistot. Työtodistus auttaa sinua jatkossa työnhaussa sekä palkkatason määräytymisessä. Toivomme hyvien muistojen kulkevan mukanasi koko työurasi ajan.

 

 

 

 


Tutustu HalpaHalliin työnantajana

Itsenäisenä, ketjumaista toimintamallia toteuttavana yrityksenä HalpaHalli pystyy tarjoamaan hyvin monenlaisia työtehtäviä vähittäiskaupan alalta. Myymälöiden lisäksi oma-aloitteisia, pirteitä ja osaavia työntekijöitä tarvitaan logistiikkakeskuksessa ja pääkonttorissa. Pääkonttorissa on mahdollista työllistyä vaikkapa taloushallinnon tehtäviin, ict-osaajaksi tai osto-organisaatioon. Logistiikkakeskuksessa työskentelee esimerkiksi kerääjiä, trukkikuskeja, kuljettajia ja tuotteiden tarkastajia.

HalpaHalli tunnetaan yrityksenä, jossa henkilökunnan vaihtuvuus on pieni ja jossa työntekijöillä on takanaan pitkiä työuria yhtiön palveluksessa. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, että henkilökunta on sitoutunutta ja viihtyy työssään.

Ratkaisevinta on asenne. Työntekijöillä, jotka soveltuvat asenteeltaan omiin tehtäviinsä, on mahdollisuudet edetä ketjussamme kykyjensä mukaan entistä vaativampiin tehtäviin. Vakituisten työpaikkojen lisäksi HalpaHalli tarjoaa nuorille runsaasti työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja.

"Heti ensimmäisen harjoittelujakson jälkeen päätin, että tänne haluan tulla jatkossakin. Tykkäsin monipuolisesta työstä, ja minut otettiin tosi hyvin mukaan työporukkaan"
Lue, kuinka Nooran kesätyö HalpaHallissa vaihtui vakituiseksi työsuhteeksi.
" Joskus minulta on kysytty, miksi olen ollut näin pitkään samassa työpaikassa. Olen sanonut, ettei minulla ole ollut tarvetta vaihtaa. Minulle on annettu vastuuta, ja olen kiittänyt siitä tekemällä työni mahdollisimman hyvin."
Lue, millainen urapolku Nikolle avautui Alahärmän HalpaHallissa.


Avoimet työpaikat

Avoin hakemus

Itsenäisenä, ketjumaista toimintamallia toteuttavana yrityksenä HalpaHalli pystyy tarjoamaan hyvin monenlaisia työtehtäviä vähittäiskaupan alalta. Myymälöiden lisäksi oma-aloitteisia, pirteitä ja osaavia työntekijöitä tarvitaan pääkonttorissa, joissa on on mahdollista työllistyä esimerkiksi taloushallinnon tehtäviin, ict-osaajaksi tai osto-organisaatioon.

HalpaHalli tunnetaan yrityksenä, jossa henkilökunnan vaihtuvuus on pieni ja jossa työntekijöillä on takanaan pitkiä työuria yhtiön palveluksessa. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, että henkilökunta on sitoutunutta ja viihtyy työssään.

Ratkaisevinta on asenne. Työntekijöillä, jotka soveltuvat asenteeltaan omiin tehtäviinsä, on mahdollisuudet edetä ketjussamme kykyjensä mukaan entistä vaativampiin tehtäviin. Vakituisten työpaikkojen lisäksi HalpaHalli tarjoaa nuorille runsaasti työharjoittelupaikkoja.

Mikäli juuri nyt ei ollut sinulle sopivaa tehtävää tarjolla, voit jättää meille avoimen hakemuksen. Esihenkilömme käyvät hakemuksia läpi tarpeen mukaisesti.

IT avoin hakemus - IT open application

Kokkola

Oletko IT- tai ohjelmistoalan ammattilainen ja uskot, että työpanoksellasi voisit auttaa HalpaHallia menestymään entistä paremmin? Jätä avoin työhakemuksesi IT-osastolle. Voit tällä hakemuksella hakea myös harjoittelupaikkaa tai ilmoittaa kiinnostuksestasi tehdä lopputyösi HalpaHallin IT-osastolla.

Are you an IT or software professional and believe that your contribution could greately help HalpaHalli? Submit your open job application to the IT department. With this application, you can also apply for an internship or express your interest in doing your final project at HalpaHalli's IT department.

Ostoassistentti, HalpaHalli

Etsimme innostunutta OSTOASSISTENTTIA liittymään koti- ja vapaa-ajan hankintatiimiimme!

Ostoassistenttina huolehdit vastuullasi olevien tavara-alueiden tuotetietojen oikeellisuudesta, tavarantoimitusten lähtö- ja tulovalvonnasta, myymälöiden ja keskusvaraston tavaravirran hallinnasta sekä yhteydenpidosta eri sidosryhmien välillä. Toimipisteesi sijaitsee Kokkolassa. Työskentelemme sujuvasti sekä yhteisöllisesti että etänä ajanmukaisilla työvälineillä.

Tehtävä on määräaikainen perhevapaan sijaisuus 31.5.2027 saakka. Aloitus sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään 27.4.2026.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi meille pian ja tule osaksi kehittyvää tiimiämme!

Lisätietoja tehtävästä: ostopäällikkö Riitta-Liisa Leiviskä ma - pe 9.3 - 13.3. P. 020 718 2295 kello: 15.00 -16. 00 tai sähköpostitse riitta-liisa.leiviska@halpahalli.fi

 

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli LinkedInissä

Suomen vahvimmat platina