Nämä asiat ovat nyt terassin ja parvekkeen sisustamisessa in

Näkymät
Nämä asiat ovat nyt terassin ja parvekkeen sisustamisessa in

 

Omaan pihaan ja puutarhaan panostetaan nykyään selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Odotettavaa on, että kevään kotoilun myötä oma piha halutaan nyt vielä aikaisempaakin miellyttävämmäksi paikaksi viettää aikaa.

- Voidaan sanoa, että eräänlainen puutarhan sisustaminen on ajan trendi, tietää muun muassa pihakalusteiden ja sisustamisen tuotteiden ostaja Jenni Velin HalpaHallista.

Hänen mukaansa terasseille hankintaan nyt perinteisten terassikalusteiden lisäksi paljon muuta kiinnostavaa: erilaisia kasviruukkuja, lyhtyjä, valaisimia, mattoja, kankaisia riipputuoleja jne. - Etenkin luonnonmateriaalit ovat olleet suosittuja viimeisen parin vuoden aikana, ja trendi tuntuu jatkuvan.

Maanläheiset värit puhuttelevat kuluttajaa eniten: puun värit, ruskeat, terra, harmaa… Ne ovat trendikkäitä, mutta myös helposti yhdistettävissä jo kotoa löytyviin kalusteisiin ja esineisiin. Ulkotilat halutaan tehdä sellaisiksi, että niissä on helppo oleskella ja viihtyä, hän tietää. Tällä hetkellä suosituin pihakalustemateriaali HalpaHallinkin valikoimista on polyrottinki.

- Siitä valmistetut kalusteet kestävät säätä erittäin hyvin ja ne kaipaavat ainoastaan vähän huoltoa. Käytännössä vain puhdistusta kostealla rätillä. Nykyiset polyrottinkikalusteet kestävät hyvin sään vaihtelua.

Talvisäilytystä pohdittaessa on hyvä huomioida, että kova pakkanen saattaa haurastuttaa tiettyjä materiaaleja. Millaisissa paikoissa kesäkalusteita kannattaa pitää kesällä, kun ne eivät ole käytössä?

 

- Puutarhan pehmusteiden osalta kannattaa kiinnittää huomiota materiaalien pintakäsittelyyn ja vedenkestävyyteen. Jos pehmusteet ovat suorassa sateessa, tulee niiden olla helposti kuivuvia ja säänkestäviä. On myös hyvä huomioida, että pehmusteissa ja tyynyissä olisi UV-suojaus, jolloin tuote pitää värinsä kovassakin auringonpaisteessa. UV-suojaus heikkenee, kun tuotetta pestään (esim. mahdollisesti pesukoneessa), Velin vastaa.

Puutarhakalusteiden huollosta puhuttaessa Velin muistuttaa, että kaikkein parasta on, jos puhdistaa ja öljyää tuolit ja pöydät syksyllä ennen varastointia.

- Mikäli tämä on jäänyt tekemättä niin keväällä kannattaa polyrottinkiset ja muoviset kalusteet pyyhkiä kostealla liinalla ja tarvittaessa pesuaineella. Puukalusteet tulee käsitellä materiaalin ja kunnon mukaan. Huonokuntoiset ja maalausta tai muuta radikaalimpaa käsittelyä kaipaavat kalusteet pestään tarvittaessa maalipesulla tai homepesulla, jos tuotteeseen on ilmestynyt homepisteitä tai tummentumia. Velin opastaa, että kalusteita öljytessä kannattaa antaa niille rauhassa kuivumisaikaa, noin vuorokausi.

- Puiset kalusteet tarvitsevat huoltoa säännöllisesti ja ne tulee käsitellä muutaman kerran kesän aikana. Mielellään vähintään keväällä ja syksyllä. On kuitenkin tärkeää huomioida kalusteiden materiaali.

- Tiikki esimerkiksi ei tarvitse öljyä kuin harvakseltaan. Kalusteet muuttuvat käytössä harmahtaviksi ja patinoituvat. Jos alkuperäistä väriä haluaa ylläpitää, niin voi käyttää tiikkiöljyä. Keväällä kannattaa myös kiristää kaikki kalusteiden ruuvit kunnolla ja tarkistaa niiden kunto.

 

Robottileikkuri säästää vaivaa

 

Pihan hoidossa robottiruohonleikkurien suosio kasvaa vuosi vuodelta.

- Robottiruohonleikkuri on, perinteiseen bensakäyttöiseen leikkuriin verrattuna, päästötön ja ekologinen vaihtoehto ja lisäksi käyttökustannukset ovat huomattavasti edullisemmat. Mikä kuitenkin tärkeintä robottiruohonleikkuri säästää valtavasti aikaa ja vaivaa, muun muassa työkalujen ja puutarhakoneiden ostoista HalpaHallissa vastaava Toni Vuolle kertoo.

Robottileikkurin hankintaa mietittäessä Vuolle neuvoo ottamaan huomioon oman pihan koon sekä mahdolliset korkeuserot.

- Leikkureissa on selviä eroja siinä, millaisissa korkeuseroissa ne kykenevät kulkemaan.

 

 

Jo kevään aikana HalpaHallista on hankittu paljon myös oksasilppureita sekä teleskooppivarrella varustettuja pensasleikkureita.

- Monella paikkakunnalla kokonaiset oksat pitää nykyään eritellä muusta puutarhajätteestä ja tämä tekee kierrättämisestä hankalampaa ilman oksasilppuria.

- Teleskooppivarrellinen pensasleikkuri helpottaa korkean pensasaidan siistimistä ja lisää merkittävästi turvallisuutta, kun käyttäjän ei tarvitse kiivetä leikkurin kanssa huterille tikkaille. Lisäksi kaikki akkukäyttöiset koneet lisäävät entisestään suosiotaan. Akkukäyttöinen on paljon kätevämpi ja mukavampi käyttää verrattuna perinteisiin sähköjohdollisiin koneisiin, Vuolle vinkkaa.

 

Tutustu HalpaHallin piha- ja puutarhatuotteisiin.

HalpaHalli Facebookissa HalpaHalli Instagramissa  HalpaHalli Youtubessa  HalpaHalli Twitterissä  HalpaHalli LinkedInissä