HalpaHalli sponsorina


LIIKUNNAN ILOA LAPSILLE JA NUORILLE
HalpaHalli haluaa tukea erityisesti lasten ja nuorten liikkumista. Meille on tärkeää, että suomalaiset lapset ja nuoret innostuvat liikunnasta ja saavat kipinän urheilulliseen elämäntapaan.
HALPAHALLI SPONSORINA
Tavoitteenamme on sponsoroinnin avulla edistää lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksia. Toivomme kuitenkin myös sponsoroitavalta taholta yhteistyötä esimerkiksi erilaisten tapahtumien ja muun toiminnan muodossa. Pyydämmekin hakijoita esittämään hakemuksessaan vähintään kaksi myös taloudelliselta arvoltaan erilaista yhteistyövaihtoehtoa.
Sponsorointihakemukset jätetään sähköisesti oheisella lomakkeella.
LIIKUNNAN ILOA LAPSILLE
HalpaHalli haluaa tukea erityisesti lasten ja nuorten urheilua ja liikuntaharrastuksia. Meille on tärkeää, että suomalaiset lapset ja nuoret innostuvat liikunnasta ja saavat kipinän urheilulliseen elämäntapaan.
HalpaHalli sponsoroi myös nuoria urheilijoita ja urheiluseuroja. Lisäksi olemme mukana tukemassa paikallisia kulttuuritapahtumia.
HALPAHALLI SPONSORINA
Sponsoroinnin avulla haluamme edistää suomalaisten liikkumista, mutta toivomme sponsoroitavalta taholta yhteistyötä erilaisten tapahtumien ja toiminnan muodossa. Esittäkää hakemuksessanne tapoja tehdä yhteistyötä ja esittäkää kaksi tai useampia vaihtoehtoja siten, että ne ovat myös rahalliselta arvoltaan erisuuruisia.
Sponsorointiin liittyvä asiointi, niin tiedustelut kuin hakemusten lähettäminen, tapahtuvat ainoastaan sähköisesti. Täytä alla oleva lomake huolellisesti. Käsittelemme hakemukset kerran kuukaudessa ja vastaamme ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.
TUKI-ILMOITTELU
Tuki-ilmoittelussa olemme mukana tukemassa paikallisia tapahtumia. Myös tuki-ilmoitteluun liittyen toivomme, että lähetätte meille erilaisia vaihtoehtoja.
Tuki-ilmoittelua koskeva asiointi tapahtuu kokonaan sähköisesti. Toimittakaa hakemus täyttämällä alla oleva lomake. Liitä mukaan myös aineisto-ohjeet valmistettaville ilmoituksille.