HalpaHallin käynnissä olevien kehityshankkeiden tavoitteena on parantaa organisaation suorituskykyä ja kilpailukykyä. Ne johtavat kustannustehokkuuden parantamiseen, joka puolestaan edellyttää henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä. Niitä voivat olla määräaikaiset lomautukset, osa-aikaistamiset ja työsuhteiden irtisanomiset logistiikassa, hallinnossa sekä myymälöissä. Alustavan arvion mukaan mahdolliset irtisanomiset tai osa-aikaistamiset koskevat enintään 40 työntekijää. Lomautukset voivat koskea koko henkilöstöä.
- Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja pyrimme parantamaan kustannustehokkuuttamme kehitysprojektiemme avulla. Prosessi tuo valitettavasti mukanaan muutoksia myös henkilöstön osalta, sanoo toimitusjohtaja Janne Ylinen.
- Myös haasteelliset markkinaolosuhteet ja Suomen talouden epävakaus ovat vaikuttaneet yhtiöön, Ylinen jatkaa. - Näiden tekijöiden seurauksena olemme tarkastelleet toiminnan tehokkuutta ja arvioineet tarvittavia toimenpiteitä sekä pitkän aikavälin kustannustehokkuuden parantamiseksi että lyhyen aikavälin säästötoimien toteuttamiseksi, Ylinen lisää.
- Päätökset, joita joudumme tekemään osana kehityshankkeitamme, eivät ole helppoja. Kuitenkin ne ovat välttämättömiä yrityksemme taloudellisen tehokkuuden parantamiseksi ja markkina-asemamme vahvistamiseksi.
Arvioitu säästötarve henkilöstökustannuksista on yhtiötasolla 1,5 miljoonaa euroa.
Muutosneuvottelut käynnistyvät 7.2.2024. Niiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa.
HalpaHalli työllistää Suomessa yhteensä 1300 henkilöä.